Sivut

14. huhtikuuta 2020

PUNAINEN CHUNKY BEANIE (AIKUISELLE)



Pitkästä aikaan tartuin pyöröpuikkoihin ja kaivoin lankakorista kauan aikaa sitten jemmaamani ihanan värisen lankakerän josta joku päivä aijoin neuloa jotain. Lopulta siitä tulikin muhkea pipo. Pipon lakkiosa on reilun kokoinen joka sopi miehelleni isoon päähän. :D

Tarvitset: 5mm 40cm pyöröpuikot, 5mm sukkapuikot (kavennukseen), 2kpl Kaupunkilanka "Kivijalka" lankakerää, päättelyneulan.

 Luo pyöröpuikoille 128 silmukkaa. Aloita neulomalla joka toinen silmukka nurjaa ja joka toinen silmukka sileää. (Oikein, nurin, oikein, nurin) tee tätä noin 24cm verran että saat pipon reunan taitettua kolmelle kerrokselle. Tämän jälkeen aloitetaan neulomaan pelkkää sileää neulosta ja ensimmäisella kierroksella neulo kaksi ensimmäistä silmukkaa yhteen. Sitten neulo 63 silmukkaa tavallisesti sileää eli kierroksen puoleen väliin ja neulo taas kaksi silmukkaa yhteen. Sitten neulotaan pelkkää sileää niin monta kierrosta että sileää neulosta on noin 12-15cm ja aloitetaan pään kavennukset (Tai päähän sovittaessa on helpompi arvioida kavennusten aloittaminen koska pään koot ovat kaikilla erit.)

Aloita kierroksen ensimmäiset kaksi silmukkaa neulomalla yhteen ja neulo 8 silmukan välein aina kaksi silmukkaa yhteen yhden kierroksen verran. Sitten neulo kaksi normaalia kierrosta. Sitten neulo 5 silmukan välein kaksi silmukkaa yhteen ja neulo taas kaksi normaalia kerrosta. (Seuraavaksi minä siirsin silmukat sukka puikoille ja jatkoin kavennuksia.) Sitten neulo 3 silmukan välein kaksi silmukkaa yhteen kierroksen verran ja neulo kaksi normaalia kerrosta. Sitten neulo yksi silmukka normaalisti ja kaksi silmukkaa yhteen kerroksen ajan. Sitten minä jätin tästä välistä neulomatta normaalin kierroksen ja jatkoin neulomalla aina kaksi silmukkaa yhteen kierroksen verran. Silmukoita jäi hyvin jäljelle että pipon päähän jäi nätti rypytys. Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi, kiristä lanka ja silmukat tiukasti yhteen ja päättele pipon pää hyvin. Pujottele pipon langanpäät pipon sisuksiin. Taita pipon reuna kolme kerrosta ja pipo on valmis!

4. huhtikuuta 2019

TAAPERON CHUNKY BEANIE



Tämä ihana pehmoinen ja kevyt chunky beanie on kopio aiemmasta itselleni tehdystä piposta mutta vain taaperon koossa. Ihana Drops Air lanka on niin pehmeää ja ilmavaa että siitä saa ihanan pehmoisen pipon aikaan. Kooltaan tämä pipo mahtuu noin 1-vuotiaasta 3-vuotiaalle.

Tarvitset: 2kpl Drops Air 50 g lankakerä, 5mm 40cm pyöröpuikot, päättely neulan.

Aloita luomalla pyöröpuikoille 90 silmukkaa. neulo joustin neuletta ( 1 oikein, 1 nurin) noin  23 cm. Jatka sitten sileää neuletta ja kavenna kierroksella kaksi silmukkaa. Ensimmäinen heti ja toinen 45 neulotun silmukan jälkeen. Jäljelle jää 88 silmukkaa. jatka noin 9,5 - 10 cm verran ja sitten voit aloittaa kavennukset (testaa pipoa vauvan/taaperon päähän välillä niin tulee varmasti sopiva pipo!). Ensimmäisella kierroksella neulo kaksi silmukkaa oikein ja sitten kaksi silmukkaa yhteen, jatka tätä kierroksen verran. sitten neulo kaksi tavallista kierrosta. Ja taas neulot kaksi silmukkaa oikein ja kaksi yhteen yhden kierroksen ajan jonka jälkeen tulee taas kaksi tavallista kierrosta. jatka niin kauan että kavennus kierroksia tulee vähintään kaksi (mitä enemmän kavennuskierroksia tulee, sitä vähemmän pipon päähän tulee rypytystä). Katkaise sitten lanka ja pujota päättelyneulan läpi. vedä neulalla langat silmukoiden läpi ja kiristä pää. pujota lanka pipo sisäpuolelle ja päättele pipon pää. Taita lopuksi pipon reuna kolminkerroin ja pipo on valmis! PSST! Kannattaa enne pipon käyttöön ottoa päättelyneulalla neuloa muutamasta kohtaa pipon reuna kiinni pääosaan, niin paksu kolminkertainen varsi ei ala rullata ja pysyy paikoillaan.

14. helmikuuta 2019

VAUVAN TUMPUT





Vauvan ihanat pehmeät tumput on helppo ja nopea neuloa. Suosittelen käyttämään 100% merinovillaa ettei tumput kutise vauvan käsissä.

Tarvitset: Drops 100% merino 50g lankakerä, 4mm 20cm sukkapuikot, päättelyneulan.

Aloita luomalla puikoille silmukat, noin puolivuotiaalle tulevat tumput tehdään 36 silmukasta ja sitä nuoremmille riittää 32 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle ja aloita joustin neule ( yksi oikein ja yksi nurin). Neulo noin 4 - 4,5 cm joustin neuletta ja aloita sitten sileän neulonta. Neulo sileää noin 6,5 cm puolivuotiaalle ja noin 5,5 cm sitä nuoremmille jonka jälkeen voit aloittaa kavennukset. neulo kaksi silmukkaa oikein ja kaksi yhteen ja taas kaksi silmukkaa oikein ja kaksi yhteen. Jatka tätä koko kierroksen verran jonka jälkeen neulo kaksi tavallista kierrosta. Neulo sitten yksi silmukka oikein ja kaksi yhteen, ja taas yksi oikein ja kaksi yhteen kierroksen verran. Ja sen jälkeen neulo taas kaksi tavallista kierrosta. sitten neulo kaksi yhteen ja kaksi yhteen jonka jälkeen jää kaksi silmukkaa jokaiselle puikolle (puolivuotiaan tumpuissa jää kolme silmukkaa joista yksi on neulottu tavallisesti oikein). Katkaise lanka, pujota lanka päättelyneulan läpi, kiristä pää, päättele kärki tumpun nurjalle puolelle ja pujottele lanka tumpun neuloksiin. ( Älä jätä lankaa sisäpuolelle roikkumaan ettei kietoudu vauvan sormiin!)

13. helmikuuta 2019

VAUVALLE/TAAPEROLLE PIPOJA











Ihania, lämpimiä, pehmeitä ja tosi helppoja joustavia pipoja vauvalle tai vaikka 2-vuotiaallekin. Pipot joustavat ja venyvät niin hyvin että ikä-skaala on vähän laajempi näiden pipojen käyttöön.

SINAPIN VÄRINEN PIPO

Tarvitset: 2kpl Drops Nepal 50 g lankakerää, joko 5mm 20cm sukkapuikot tai 5mm 40cm pyöröpuikot, päättely neulan, 4mm virkkuukoukku.

Aloita luomalla pyöröpuikoille tai tavallisille sukkapuikoille 88 silmukka (joka jakautuu neljälle puikolle 22kpl puikko). Koko pipo on tehty joustin neulosta, eli joka toinen silmukka oikein sileää neulosta ja joka toinen nurjaa. Pituutta pipolle tulee runsaasti sillä reunat taitetaan kaksi kerroin sen verran miten omaa silmää miellyttää ja muuteen pituutta suosittelen välillä testaamaan tulevan omistajan päähän jotta piposta tulee varmasti oikean kokoinen. Pipo on sen verran pieni etten tehnyt loppu kavennuksia ollenkaan vaan lopuksi päättelyneulalla vedin saman langan silmukoiden läpi ja lopuksi kiristin ja päättelin pään. Kannattaa 8 silmukan välein vetää lanka kunnolla silmukoiden läpi välttääkseen turhat ylimääräiset solmut. Virkkuukoukulla pujottele päättely langan pätkä pipon sisuksiin. Käännä pipon reunat kaksi- tain kolminkerroin ja pipo on valmis käytettäväksi!

TUMMAN HARMAA PIPO

Tarvitset: 1kpl Drops Air 50 g lankakerä, 5mm 40cm pyöröpuikot, päättely neulan, 4mm virkkuukoukku, "hand made" tai joku muu merkki.

Aloita luomalla pyöröpuikoille 90 silmukka. Neulo ensin pipon varsi; joka toinen silmukka oikein sileää neulosta ja joka toinen nurjaa. Tee joustin neuletta sen verran että se miellyttää omaa silmää taitettuna kaksin kerroin. Pipon reunojen jälkeen kavenna kaksi silmukkaa ensimmäisellä kierroksella tasaisin välein pelkkää sileää neuloen eli 45 silmukan välein. Jäljelle jää 88 silmukkaa. Jatka pelkkää sileää neuloen loppu pipo. Pipoa kannattaa välillä testata päähän jotta piposta tulee varmasti oikean kokoinen. Pipo on sen verran pieni etten tehnyt loppu kavennuksia ollenkaan vaan lopuksi päättelyneulalla vedin samalla langalla silmukoiden läpi ja lopuksi kiristin ja päättelin pään. Kannattaa 8 silmukan välein vetää lanka kunnolla silmukoiden läpi välttääkseen turhat ylimääräiset solmut. Virkkuukoukulla pujottele päättely langan pätkä pipon sisuksiin. Käännä pipon reunat kaksinkerroin ja kiinnitä merkki pipon reunaan. Pipo on valmis käytettäväksi!

ORANSSI "CHUNKY BEANIE" PIPO

Tarvitset: 4kpl Drops Fabel 50g lankakerää (Pipo neulotaan kaksinkertaisella langalla.), 5mm 40cm pyöröpuikot, päättelyneula.

Aloita luomalla kaksinkertaisella langalla pyöröpuikoille 102 silmukkaa. neulo joustin neuletta ( 1 oikein, 1 nurin ) 23 cm. Jatka sitten sileää neuletta ja kavenna kierroksella kaksi silmukkaa. Ensimmäinen heti ja toinen 50 neulotun silmukan jälkeen. Jäljelle jää 100 silmukkaa. jatka noin 9,5 - 10 cm verran ja sitten voit aloittaa kavennukset (testaa pipoa vauvan/taaperon päähän välillä niin tulee varmasti sopiva pipo!). Ensimmäisella kierroksella neulo kaksi silmukkaa oikein ja sitten kaksi silmukkaa yhteen, jatka tätä kierroksen verran. sitten neulo kaksi tavallista kierrosta. Ja taas neulot kaksi silmukkaa oikein ja kaksi yhteen yhden kierroksen ajan jonka jälkeen tulee taas kaksi tavallista kierrosta. jatka niin kauan että kavennus kierroksia tulee kaksi. Katkaise sitten langat ja pujota päättelyneulan läpi. vedä neulalla langat silmukoiden läpi ja kiristä pää. pujota lanka pipo sisäpuolelle ja päättele pipon pää. Taita lopuksi pipon reuna kolminkerroin ja pipo on valmis!

25. tammikuuta 2019

CHUNKY BEANIE (OIKEASTI CHUNKY)








Tein ekaa kertaa itselleni pipon ja onnistuin siinä niin hyvin että pakko jakaa tämä ohje muillekin jotka ovat tuskailleen ikävän tiukkien ja ohuiden pipojen kanssa. Netistä löytyy paljon chunky beanie ohjeita  isoissa mitoissa mutta silti olen kuullut miten niitä ohjeita noudattaen pipot ovat jääneet vieläkin vain kireiksi ja pipot ovatkin menneet lasten käyttöön. MUTTA NYT tässä on OIKEASTI väljä, muhkea ja ihanan pehmeä chunky beanie.

Tarvitset: 5mm 40cm pyöröpuikot, 5mm 20cm sukkapuikot, 3kpl Drops Air 50g lankakerää, 4mm virkkuukoukun, päättelyneulan.

Aloita luomalla pyöröpuikoille 104 silmukkaa. Neulo noin 45cm verran joustin neuletta ( 1 oikein, 1 nurin ).Seuraavaksi neulo kaksi silmukkaa yhteen vain kerran ja jatka neulomalla sileää ilman kavennuksia. Neulo noin 12cm verran sileää neulosta. ( tai enemmänkin jos päähän sovitettaessa tuntuu ettei pipo tule peittämään päätä kavennuksien kanssa jotka aloitetaan seuraavaksi ). Aloita kavennukset, siirrä silmukat sukkapuikoille kavennusta varten. Ensimmäisellä kierroksella neulo kaksi silmukkaa normaalisti sileää ja kaksi silmukkaa yhteen ja taas kaksi silmukkaa normaalisti sileää ja kaksi yhteen. Jatka näin kierroksen ajan ja sen jälkeen neulo kolme kierrosta tavallisesti sileää. Sitten taas neulo kavennus kierros (kaksi normaalisti sileää ja kaksi yhteen). Sen jälkeen neulo yksi kierros normaalisti sileää. Vielä kerran neulo kavennus kierros ja sen jälkeen katkaise lanka (pidä katkaistu lanka riittävän pitkänä että päättely on mahdollista), pujota päättelylanka kaikkien silmukoiden läpi päättelyneulan avulla. Kiristä silmukat yhteen ja päättele kavennuspää. Pujota roikkuvat langan päät pipon neulosten sisuksiin ja taita pipo reuna neljä kierrosta.
Pipo on valmis!

15. tammikuuta 2019

VAUVALLE TUUBIHUIVI





Tyylikäs helmineuleella ja hyvin joustava tuubi huivi valmistuu nopeasti ja hyvin yksinkertaisesti kahdella puikolla.

Tarvitset: 2kpl 4mm 20cm puikot. Drops merinovilla 50g lankakerän, päättelyneulan, 4mm virkkuukoukku.

Luo puikolle 21 silmukkaa. Aloita kierroksen ensimmäinen silmukka oikealla sileällä neuleella. Neulo joka toinen silmukka oikein sileää neuletta ja joka toinen nurjaa neuletta. Seuraavalla kierroksella samoin paitsi nyt aloitat nurjalla neuleella kierroksen ja siten saat joka toisen nurjaa ja sileää neulosta myös huivin pystysuunnassa ja näin syntyy nyppyläpinta. Tee huivista niin pitkä että se yltää tulevan huivia käyttäjän kaulan ympäri helposti (ei kiristä olenkaan). Lopuksi vedä silmukka aina seuraavan silmukan läpi virkkuukoukulla ja yhdistä päät päättelyneulalla saman kerän langalla.
Ja huivi on valmis!